Seurakunta on perhe

Viime lauantaina olimme seurakuntamme vuodenaloitusleirillä saamassa johtajuusvalmennusta ja suunnittelemassa  musatiimimme toimintaa alkavalle vuodelle. Näin seurakunta-aktiiveina siinä ei ollut sinänsä mitään ihmeellistä, mutta olimme vähän stressaantuneita osallistuessamme tälläiseen tapahtumaan ensimmäistä kertaa vauvan kanssa.

Paikalla olleiden musatiimiläisten kanssa hoidimme omaa palvelutehtäväämme, eli johdimme noin sadan osallistujan porukkaa kohtaamaan Jumalaa musiikin kautta. Muuten päivän ohjelmaan kuului opetussessioita, oman tiimin pienryhmätyöskentelyä ja sitä parasta, eli syömistä. Yksi opetussessiosta käsitteli seurakunnan olemusta, josta mieleeni jäi erityisesti ajatuksia siitä, miten seurakunta on perhe, ja erityisesti siitä näkökulmasta, että Pyhän hengen luoma yhteys tekee meistä perheen.

Paavali kirjoitti tästä samasta asiasta jo aikoinaan Efeson seurakunnalle. ”Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.” Ef. 2:18–19

Puhujan kehotuksesta katselin ympärilleni ja totesin, että kyllähän sen näin on – olemme perhe. Tässä täydessä salissa lähelläni ovat ne ihmiset kenen kanssa vietän mieluiten aikaa ja jaan elämääni. Nämä kaverit kuuluvat samaan seurakuntaan ja ovat minulle kuin perhettä. Tämä kokemus ei kuitenkaan ole syntynyt yhdessä hetkessä, vaan vähitellen kun vuosien aikana olemme oppineet tuntemaan toisiamme.

Kun aikoinaan aloin käydä Uuden verson varikkomessuissa, en kokenut tulevani kotiin perheeni keskuuteen, mutta tieto siitä, että uskon yhdistäminä kuulumme samaan perheeseen, antoi minulle rohkeutta olla avoin ja tutustua uusiin ihmisiin. Vähitellen olen löytänyt täältä seurakunnasta ne samanhenkiset kaverini, joiden keskellä koen olevani kotona.

Sunnuntaina menimme jo toista kertaa Aarnen kanssa jumalanpalvelukseen. Matkalla stressasimme taas siitä, miten vauva mahtaa viihtyä, nukkuukohan se ja kuinka paljon, ja mitä tehdään, jos se menettää aivan täysin hermonsa. Lyhyen vaunulenkkimme päätteksi kirkolle tullessamme minut valtasi jotenkin yllättävän rauhallinen tunne, aivan kuin olisin tullut kotiin.

Vastaavanlaiset kokemukset ja ajatukset ovat nousseet mieleeni aiemminkin, eikä tämä ole pelkästään mitään vauva-arjen pehmentämää perhehöpinää. Tällä kertaa ydinajatus ”Seurakunta on perhe” vain sattui uppoamaan syvemmälle. Hauskaa tietysti on se, että tämän suurperheen muillakin jäsenillä on lapsia ja niin sitäkin osaa elämästä on mahdollista jakaa. Oli mahtavaa huomata hyssytteleväni Aarnea kirkkosalin perällä vauva-akvaariossa, kun vieressäni oli toinen isä vauvansa kanssa. Kuitenkin yleensä, kuten juuri edellisenä päivänä, soitamme ylistysbändissä ja puhumme kitaroista.

Seurakunnan jäsenillä aivan kuten perheenjäsenilläkin, on vastuu huolehtia toisistaan, mutta seurakunnalla on myös erityinen tehtävä: Viedä sanoma Jeesuksesta kaikille, jotka eivät hänestä ole kuulleet. Kun seurakunta toteuttaa sille annettua tehtävää, se on perhe, joka kasvattaa Jeesuksen seuraajia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s