Seurakunta on perhe

Viime lauantaina olimme seurakuntamme vuodenaloitusleirillä saamassa johtajuusvalmennusta ja suunnittelemassa  musatiimimme toimintaa alkavalle vuodelle. Näin seurakunta-aktiiveina siinä ei ollut sinänsä mitään ihmeellistä, mutta olimme vähän stressaantuneita osallistuessamme tälläiseen tapahtumaan ensimmäistä kertaa vauvan kanssa. Paikalla olleiden musatiimiläisten kanssa hoidimme omaa palvelutehtäväämme, eli johdimme noin sadan osallistujan porukkaa kohtaamaan Jumalaa musiikin kautta. Muuten päivän ohjelmaan kuului opetussessioita, oman [...]

Ajoitko ohi omasta kutsumuksestasi?

Ajoitko ohi omasta kutsumuksestasi?

Hengellisessä tsemppauspuheessa toistetaan paljon sitä, miten Jumala on luonut jokaisen tarkoituksella ja antanut jokaiselle oman homman, jota sanotaan kutsumukseksi. Itsekin toistan usein samaa. Silti monet, tai ainakin minä, pelkään ohittaneeni sen tärkeän hetken, jättäneeni tarttumatta minulle tarjottuun mahdollisuuteen. Aivan kuin minä voisin pilata Jumalan antaman pelipaikan. Toinen usein toistuva totuus on, että jokaisena päivänä meillä [...]

Miksi mennä kirkkoon pääsiäisenä?

Miksi  mennä kirkkoon pääsiäisenä?

Aiemmin en ollut juurikaan tottunut käymään kirkossa muina juhlapyhinä kun satunnaisesti jouluna. Syitä tähän on ollut monia, päällimmäisenä ehkä se, ettei meidän perheessä ole ollut tapana käydä kirkossa joulua lukuunottamatta. Vuonna 2014 vietimme pääsiäisen Turkissa, ja luonnollisesti osallistuimme paikallisen seurakuntamme pääsiäisjumalanpalveluksiin. Jo hyvissä ajoin ennen pääsiäistä seurakunnassamme alettiin puhumaan lähestyvistä eri päivien tilaisuuksista, josta tuli [...]

GLS ja 5 vinkkiä onnistuneeseen kokemukseen

GLS ja 5 vinkkiä onnistuneeseen kokemukseen

GLS eli Global Leadership Summit alkaa olemaan seurakuntapiireissä hyvin tunnettu jokavuotinen tapahtuma, jota ainakin omassa kaveripiirissäni odotetaan innolla. Törmäsin kyseiseen tapahtumaan ensimmäisen kerran vuosia sitten seurakunnassamme ja rehellisesti sanottuna en aluksi yhtään ymmärtänyt, mikä tässä on niin hienoa. Tuntui oudolta ajatukselta lähteä katsomaan monta kuukautta aikaisemmin videoituja puheita isolta screeniltä. Tällainen etä-eventti alkoi vähitellen kiinnostaa, [...]

Rukous – maailman aliarvostetuin ase

Rukous – maailman aliarvostetuin ase

Jokin aikaa sitten sain hyvän muistutuksen rukouksen tärkeydestä. Eräs tuntemani henkilö oli ollut hyvin epätoivoisessa tilanteessa jo kymmenen vuotta, ja hänen elämänsä oli pyörinyt päihteiden ja pienrikollisuuden ympärillä. Hän oli ollut yksi säännöllisistä rukouskohteistani, ja etenkin aina vaikeimpina hetkinä olin pyrkinyt tuomaan hänen elämänsä Jumalan eteen. Rukouksesta oli tullut tavallaan rutiini, enkä varsinaisesti uskonut, että [...]

Rakastan nuotion sytyttämistä

Rakastan nuotion sytyttämistä

Lähetystyön pisimmälle vietynä tavoitteena on uusien seurakuntien muodostuminen sellaisiin paikkoihin ja sellaisten ihmisryhmien keskuuteen, missä Jeesusta ei vielä yleisesti tunneta. Jumalan sanaa ei ainoastaan julisteta, vaan sen halutaan tuottavan hedelmää ja todella juurtuvan osaksi ihmisten arkista elämää. Syventyessäni lähetystyöhön liittyvään teoreettiseen ajatteluun, olen ensin joutunut kyseenalaistamaan oman käsitykseni seurakunnasta ja sitten löytämään siitä mahdollisimman helposti [...]

Millainen nyt on se paasto?

Millainen nyt on se paasto?

Keskiviikkona 1.3. alkoi meidän kotona uusi ihmiskoe, kun päätimme ensimmäistä kertaa kunnolla sitoutua Suureen Paastoon (Kirkkovuoden kausi Laskiaisesta Pääsiäiseen). Olemme nyt  paastonneet 40 päivää pyrkimyksenämme olla syömättä lihaa ja herkkuja. Motiivimme oli ja on koko ajan ollut hengellisen elämän syventyminen, ei niinkään fyysiset ajatukset kuten laihdutus tai jokin sellainen, joita yleisimmin tuodaan esille paastoamisen yhteydessä.  [...]